KIRJAILIJABLOGI: Kärpänen filosofoi takaperin

Riikka Ulanto: Vedelmiä. Kaarinan kaupungin runokirjat 25/2016

Riikka Ulanto voitti viime vuonna Kaarinan kaupungin vuosittaisen Runo-Kaarina-kilpailun. Palkinnoksi kaupunki julkaisi Ulannon esikoisteoksen Vedelmiä. Kilpailu on merkittävä ja tuonut runouden kentälle muun muassa Jenni Haukion (1999) ja Arto Lapin (2001) kaltaisia tekijöitä.

Vedelmiä lukiessa tulee mieleen niin kuin monta kertaa aikaisemminkin, että runoja pitäisi lukea enemmän. Säännöllisesti. Vaikkapa joka päivä. Runoilijoilla on kyky kurkistaa maailmaan omasta raikkaasta vinkkelistään ja houkutella lukija vierelleen.

Ulannon teksteissä on hurmaavaa leikkisyyttä; elämään ei pidä suhtautua niin totisesti, niin kamalan kirjaimellisesti. Uutispäivä-nimisessä runossa listataan uutisia: 1. Jumala ilmoitti paikallislehdessä mutta kukaan ei huomannut. 2. Nainen otti vuoteensa ja ajelehti sillä kaupunginsalmea alas klo 15 sunnuntai-iltapäivänä.

Mainio on Kesä-niminen ajatelma: ”Tervetuloa kuoliaaksi / sääski.”

67-sivuinen kokoelma on runoteokseksi runsas ja sisältää monenlaisia aineksia. Yhtä teemaa ei ole.

Luontokuvastoa on paljon; katse tarkentuu pienten ihmeiden äärelle. Runon minä juo sulavettä, myyrät syövät parittomia kenkiä, kivi on kiireinen, kärpänen filosofoi takaperin. Sana ”linnunnokkahuilu” on ihastuttava.

Runoilijan kaupunginorkesteritausta näkyy viittauksina musiikkiin: ”Olin tahkonnut Brahmsia ja vaihtanut sävellajia kuin likaisia alushousuja.” Kaupungissa sellot muuttavat muotoaan, mopot soittavat intervallin, taivas on haljennut pianon kanneksi.

Kaleva-lehden haastattelussa Riikka Ulanto kertoo kirjoittavansa joka päivä. Treenaamisen rutiinit kumpuavat osin muusikkoajoilta, jolloin Ulanto soitti selloa Kemin kaupunginorkesterissa.

Asenne on ihailtava, ja sen uskoisi kantavan hedelmää.
Terhi Rannela

Kirjoittaja on kirjailija ja Väinö Linnan seuran hallituksen jäsen.