Väinö Linnan seuran kunniajäsen, professori emeritus ja Linna-tutkija Yrjö Varpio on poissa. Muistamme Yrjö Varpiota ja hänen työtään Väinö Linnan seuran hyväksi lämmöllä ja julkaisemme professori Juhani Niemen kirjoittaman muistokirjoituksen:
Yrjö Varpio 1939–2026
Väinö Linnan tuotannon tutkija
Suomen kirjallisuuden professori emeritus Yrjö Ilmari Varpio kuoli nopeasti edenneeseen sairauteen Tampereella 13. toukokuuta 2026. Hän oli 86-vuotias, syntynyt Helsingissä 7. marraskuuta 1939.
Varpion isänpuoleinen suku oli lähtöisin rajan takaa Karjalasta. Hänen isoisänsä isä, kauppias Pavel Vasiljeff, oli siirtynyt Kotkaan 1870-luvulla Pähkinälinnasta. Äidinpuoleinen suku puolestaan oli isoisän, kansakoulunopettaja Emil Holmströmin, myötä asettunut 1900-luvun alussa Miehikkälään, jossa Yrjö Varpio varttui, kunnes lähti opiskelemaan Haminan lukioon ja valmistui sieltä ylioppilaaksi vuonna 1961.
Yrjö Varpio kirjoittautui aluksi Jyväskylän yliopistoon pääaineinaan suomen kieli ja kirjallisuus. Opiskeltuaan välillä Bochumin yliopistossa Saksassa hän siirtyi 1960-luvun lopulla Tampereen yliopistoon ryhtyen opinnäytteissään tutkimaan tamperelaiskirjailijoita. Ensi vaiheessa hän kirjoitti pro gradu -tutkielman Alex Matsonista kirjallisena vaikuttajana. Sitä seurasivat Lauri Viidan tuotantoa käsittelevä lisensiaatintyö ja väitöskirja (Lauri Viita: kirjailija ja hänen maailmansa, 1973), joiden yhteydessä Varpio tutustui henkilökohtaisesti keskeisiin pirkkalaiskirjailijoihin. Näiltä vuosilta on peräisin elinikäinen ystävyys ja luottamussuhde Väinö Linnan kanssa. Päästyään vauhtiin Varpio jatkoi tamperelaiskirjallisuuden kartoitusta monografiassa Mäkelän piiri (1975) sekä Linnan teosten kansainvälistä vastaanottoa tarkastelevassa tutkimuksessa Pentinkulma ja maailma (1979).
Tutkimusprojekteja ja kansainvälisyyttä
Pätevöidyttyään ja perehdyttyään erityisesti saksalaisperäiseen reseptioteoriaan Varpio haki Tampereen yliopiston kotimaisen kirjallisuuden professorin virkaa, mihin hänet nimitettiin vuoden 1980 alussa. Virkansa hoitajana Varpio pani pystyyn monenlaisia tutkimusprojekteja, jotka koskivat muun muassa kritiikkiä, lukemisen vertailua Suomessa ja Unkarissa, matkakirjallisuutta ja kirjallisuudentutkimuksen historiaa. Hänen julkaisemansa Suomalaisen kirjallisuudentutkimuksen historia (1986) sai myöhemmin rinnalleen monografian The History of Finnish Literary Criticism 1828–1918 (1990).
Varpion merkityksestä organisaattorina kertoo, että hän veti 1990-luvulla päätoimittajana hanketta, joka johti kolmiosaiseen Suomen kirjallisuushistoriaan (1999). Edelleen kurssikirjana käytettävä teos sai valtion tiedonjulkistamispalkinnon.
Tampereen yliopiston professorina Varpio hoiti mielellään kansainvälisiä suhteita. Hän kävi luentomatkoilla muun muassa Saksassa, Tshekissä, Virossa, Unkarissa, Puolassa ja Venäjällä. Hänen alun perin englanniksi julkaistu johdatuksensa suomalaiseen kirjallisuuteen, Land of North Star (1999), ilmestyi eurooppalaisten kielten ohella myös arabiaksi ja niittymariksi. Varpion saksankielisiä artikkeleita on koottu teokseen Zur Finnischen Literatur (1990). Kansainvälisistä ansioistaan Varpio on nimitetty Tallinnan kasvatusopillisen korkeakoulun kunniatohtoriksi.
Varpio vaikutti kotimaassa monissa kirjallisissa luottamustehtävissä, muun muassa Suomalaisen Kirjallisuuden Seurassa, Suomen Akatemiassa, Väinö Linnan Seurassa ja Pirkkalaiskirjailijoissa. Hänen panoksensa oli merkittävä Pentinkulman päivien järjestelyissä 1970-luvun lopulta lähtien.
Yliopistomaailmassa Varpio tuli tunnetuksi kannustavana ja innostavana opettajana, joka pysytteli aina ajan tasalla, uutta etsien. Hänen kanssaan oli helppo tulla toimeen. Tämän voin vahvistaa omakohtaisena kokemuksena tehdessämme läheisinä kollegoina yhteistyötä monen vuosikymmenen ajan.
Luovana vielä eläkkeellä
Jäätyään eläkkeelle vuonna 2002 Yrjö Varpiolla oli mahdollisuus keskittyä kirjoittamaan Väinö Linnan elämäkertaa, jota hän oli valmistellut jo 1980-luvulta lähtien. Opetusministeriön rahoittamasta elämäkertaprojektista tuli monivuotinen urakka perusteellisine arkistotutkimuksineen ja haastatteluineen. Väinö Linnan elämä (2006) sisältää runsaudensarven tapaan detaljoitua ja dokumentoitua tietoa kohteensa vaiheista. Elämäkertaa voi pitää Yrjö Varpion kirjallisen tuotannon pääteoksena. Merkitykseltään se on samanlainen pitkäkestoinen magnum opus kuin Viljo Tarkiaisen kirjoittama elämäkerta Aleksis Kivestä, toisesta kansalliskirjailijasta.
Eläkkeellä Yrjö Varpio jatkoi muitakin kirjallisia töitään erikoistuen varsinkin oman sukunsa ja kotiseutunsa tutkimiseen. Jo professorivuosinaan hän oli laatinut elämäkerran isoisästään Emil Holmströmistä (Opettaja, 1992). Sukutarinaa täydensi myöhemmin elämäkerta isosedästä (Suvun musta lammas, 2017). Isänpuoleisesta suvustaan Varpio kirjoitti laajan selvityksen teoksessaan Vasiljeffit (2013). Miehikkälään liittyviä ihmiskohtaloita hän on kertonut teoksissa Haudattu historia: Miehikkälä 1918 (2020) ja Kreivin aikaan (2025). Myöhäistuotantoon kuuluu myös palkittu elämäkerta Alex Matsonista (Elää, kokea, ymmärtää, 2023).
Elämäänsä ja erityisesti yliopistovuosiaan Varpio on muistellut värikkäästi ja samalla analyyttisesti teoksessaan Tämä on vielä kerrottava (2016), jossa liikutaan paljon myös hänelle läheisten kirjailijoiden parissa. Varpiolla oli nuoruudessaan kaunokirjallisia ambitioita. Muistelmissaan hän näyttäytyy elävänä kertojana ja taitavana tyyliniekkana.
Juhani Niemi
Kirjoittaja on Yrjö Varpion pitkäaikainen työtoveri.
Yrjö Varpion kuva: Timo Varpio