”Honkolan kouluun oli sijoitettu sivukirjasto, joka mahtui kahteen lasioviseen kaappiin. Se toi kaunokirjallisuuden Väinön elämään. Hän luki kaikki kirjaston kirjat kannesta kanteen. Kun hän pääsi lukemisessa vauhtiin, luki hän enemmän romaaneja kuin läksyjä. Läksyt hoidettiin kyllä, mutta kirjat olivat tärkeysjärjestyksessä selkeästi ensimmäisenä.

Väinö on itse myöhemmin muistellut tätä ja todennut, että vaikka läksyt saattoivat kärsiä lukemisesta, niin lukeminen antoi kuitenkin kestävän pohjan myöhempää kirjallisuuden harrastamista varten.

Kansakoulun jälkeen Väinö alkoi käydä kirkonkylällä kirjastossa. Matkaa kirkonkylälle oli noin viisi kilometriä ja sinne kuljettiin kävellen. Yleensä kirjastosta lainattiin repullinen kirjoja.”