Tuntematon lotta – Raili Kotilaisen puolustuspuheenvuoro

Tiina Linna & Bettina Nyman

Tuntematon lotta – Raili Kotilaisen puolustuspuheenvuoro

”Minä, Raili Kotilainen, lupaan kunniasanallani, että rehellisesti ja omantunnontarkasti avustan suojeluskuntaa sen puolustaessa uskontoa, kotia ja isänmaata sekä noudatan toiminnassani ’Lotta Svärd’ -yhdistyksen sääntöjä.”

Lotta Svärd -järjestö oli J. L. Runebergin Vänrikki Stoolin tarinoista (1848 ja 1860, suom. 1867–1877) nimensä saanut, vuosina 1920–1944 toiminnassa ollut suojeluskuntataustainen vapaaehtoisjärjestö. Lotta Svärd -järjestön toimintaan osallistumalla lottina toimineet naiset vapauttivat sotavuosien 1939–1944 välillä kaikkiaan noin 25 000 miestä sotilaallisiin tehtäviin. Sotien aikana lotat toimivat muun muassa muonituksessa, joukkojensidonnassa, viestinnässä ja ilmavalvonnassa. Muitakin lottaosastoja toki oli, ja siten koko järjestö muodosti erittäin tärkeän tuen maanpuolustukselle talvi- ja jatkosodan aikana.

Kaikessa, mitä lotat lottapuku yllään tekivät, ohjasi heitä järjestön tiukka moraali- ja siveyskuri sekä käyttäytymiskoodisto, jonka mukaan puvussa ei sopinut esimerkiksi tupakoida, eikä esiintyä päihtyneenä. Irtosuhteiden harrastaminen tai sotilaiden kanssa pelehtiminen ei tullut kysymykseenkään, ja sellaisesta kärähtänyt lotta tavattiin vapauttaa tehtävästään rangaistustoimenpiteenä. Valtiotieteilijä Elina Haavio-Mannilan ja tutkija Osmo Kontulan tutkimusten mukaan puolisen prosenttia lotista saikin tuntea tuon toimenpiteen nahoissaan, kun heidät syystä tai toisesta määrättiin luopumaan lottapuvustaan, -merkistään ja -käsivarsinauhastaan.

Naisena miesten maailmassa

Väinö Linnan romaanissa Tuntematon sotilas (1954) pienehkössä, mutta tärkeässä sivuroolissa seikkailee pataljoonan lotta, Raili Kotilainen. Kertoja kuvaa Kotilaista lähinnä miehenkipeäksi kenttäpatjaksi, jonka ensisijaisena motiivina lähteä rintamalle oli, mikäs muukaan, kuin aviopuolison löytäminen. Romaanissa on kohtaus, jossa suomalaiset vetäytyvät Syvärillä ja Kotilaisen pyyntö päästä kuormaa ajavan hevosen kyytiin evätään tylysti ryöpyllä alatyylisiä solvauksia. Kohtaus on omiaan nostamaan niskavillat pystyyn jokaisella, joka vähänkin tietää lottajärjestön toiminnasta sotien aikana rintamalla, sotasairaaloissa ja huoltojoukoissa.

Sananvaihto täydennysmiehen ja lotan välillä paljastaa tutkija Ville Kivimäen mukaan jotakin hyvin oleellista vuoden 1918 sodan hengessä perityistä luokkayhteiskuntaristiriidoista. Niiden perusteella sotamiesten tympeä suhtautumisen yksittäiseen lottaan kaoottisessa perääntymistilanteessa voidaan nähdä, jos ei nyt hyväksyttävänä, niin ainakin jossain määrin ymmärrettävänä.

Jatkosodan aikaan Suomen kansassa ammotti vielä syvänä sisällissodan repimä haava, jossa kirvelevintä kipua lienee aiheuttanut jako punaiseen työväenluokkaan ja valkoisiin suojeluskuntiin. Upseerit ja lotat olivat – Koskelan kaltaisia poikkeuksia kenties lukuun ottamatta – taustaltaan pääasiassa suojeluskuntalaisia. Sotilaiden tapa nälviä ja soittaa suutaan lottien ja upseerien välisistä, todellisista tai kuvitelluista lemmenleikeistä, on voinut olla omaperäinen keino purkaa harmin ja pettymyksen tunteita. Tappion ja ylivoimaisen vihollisen edessä kaikki selviytymiskeinot oli otettava käyttöön, olivatpa ne sitten soveliaita tai eivät.

Nykyajasta käsin on vaikeaa ottaa annettuna, kun väitetään lottien lähteneen rintamalle ennen kaikkea aviomiehen löytääkseen. Nykyaikana on vaikea ottaa annettuna väitettä siitä, että lotat olisivat lähteneet rintamalle ennen kaikkea aviomiehen löytääkseen. Parisuhteen etsiminen aikana ennen Tinderiä olisi luultavasti pitänyt heidät siinä määrin kiireisinä, että he tuskin olisivat edes ehtineet heittäytyä satunnaisiin lemmenseikkailuihin muun sotaväen kanssa. Kuvaukset lotista lähinnä kenttäpatjoina eivät tunnu kovinkaan uskottavilta, sillä naisten seksuaalimoraalia on aina vartioitu enemmän ja vähemmän tarkasti.

Toimittaja Ilkka Malmbergin tietokirjassa Tuntemattomat sotilaat (2007) todetaan osuvasti, että vaikka Kotilainen olisikin halunnut itselleen univormupukuisen aviomiehen, olisi hän varmasti löytänyt sellaisen helpommastakin paikasta kuin suursodan etulinjasta. Malmberg sanoo Kotilaisen kuvauksessa olevan kertojan taholta jo tahallisen ymmärtämättömyyden makua.

Mutta kuka tämä Raili Kotilainen oikein on ja miksi hän on tullut rintamalle, jos ei miestä etsimään? Miksi sotamies Rahikainen saa karata peuhaamaan pyykkärien kanssa kesällä 1941 ja poistua, vieläpä esimiehensä luvalla, kiljupöntön ääreltä naisseikkailuihin taistelijatovereidensa häntä halveksimatta? Ja entäpä sitten koomisuuteen asti pateettinen majuri Sarastie! Hän heilastelee ensin puolijulkisesti pitkin poikin lotta Kotilaisen kanssa, mutta sitten, niin sodassa kuin myös rakkaudessa tapahtuu käänne. Lotta muuttuu majurin silmissä vastenmieliseksi pelehdittyään liian julkisesti lemmenasioissa.

Sic transit gloria mundi, Sarastie toteaa ylevästi.

Korsupuheita vai totista toimintaa?

Rintamaolosuhteissa hameväen edustajina paikalla olleet lotat toimivat helppoina kohteina puutteessa elävien miesten eroottisille päiväunille, jotka heräsivät henkiin korsuissa. Sosiologi Sari Näreen Sota ja seksi -tietokirjan (2006/2016) mukaan totuuspohjaa lottien ympäriinsä pelehtimiselle ei kuitenkaan juuri ole. Kun kumintuotantokin lopulta oli saanut väistyä sotateollisuuden tieltä, ja vapaan seksin mahdollistanut ehkäisypilleri keksittiin vasta 1960-luvulla, oli pidättäytyminen käytännössä ainoa keino yllättävän raskauden ehkäisyyn. Kaiken kukkuraksi syntyvyys räjähti kasvuun vasta sotien jälkeen, mikä konkretisoituu suurissa ikäluokissa, jälleenrakennuksen ajassa ja hyvinvointivaltion rakentamisessa askel kerrallaan.

Vaikka kyllähän seksiä nyt sota-aikana harrastettiin, paitsi puheissa, myös tekojen tasolla. Näreen kirjaansa varten keräämistä tarinoista käy ilmi, että sodan melskeessä lemmen vietäväksi saatettiin heittäytyä milloin missäkin, joskus metsän laidalla, toisinaan veneen alla. Taisi tilaisuus ainakin kerran tehdä varkaan jopa erään kirkon portaillakin. Naisista haaveiltiin niin, että jopa jäähän painautunut feminiininen kengänjälki halkaistiin talteen ja valjastettiin osaksi sen, maailman napaa lähellä oleva alueen, paikantamista.

Mutta mihin tarvittiin kengänjälkeä, jos kerran lotatkin noin vain antautuivat sotilaiden vietäviksi?

Kuten aina, myös sota-aikana puheet luultavasti painoivat seksirintamalla enemmän kuin teot, niin korsuissa, juoksuhaudoissa kuin luotisateen keskelläkin. Vaikka korsupuheiden tärkeimpänä tehtävänä voidaan Näreen mukaan katsoa olleen ennen kaikkea yhteishengen lujittaminen taistelutovereiden kesken, tuli lotat kirjoittamattoman säännön mukaan jättää niiltä rauhaan.

Taitaa Tuntemattomassa kertojalla itselläänkin olla enemmän puhe, mistä puute. Mutta vaikka lottasankarimme sattuisikin olemaan niitä puolen prosentin lottia, jotka hairahtuivat järjestön rajaamalta kapealta siveydenpolulta, voiko kukaan häntä siitä tuomita? Kerskailivathan jotkut noista, maailman parhaiksi metsätaistelijoiksikin tituleeratuista, isänmaan puolustajista kuulemma kotilomilta matkamuistoina saamillaan seksitaudeilla tämän tästä.

Toisenlainen lotta

Löytyy kapinallisia lottia sentään muualtakin kuin vain Tuntemattomasta sotilaasta. Heistä erityisesti mainittakoon helsinkiläinen teatterinjohtaja, nainen, joka halusi hautakiveensä kirjoitettavan nimensä yläpuolelle vain yhden sanan: Människan.

Vivica Bandler oli tienraivaaja, joka näyttäytyy kiinnostavalla tavalla tosielämän vastavoimana romaanin Raili Kotilaiselle. Bandlerin elämästä kertovassa muistelmateoksessa Vivica Bandler – Vuosisadan nainen (2018) kerrotaan henkeäsalpaavia tarinoita sovinnaisuuden rajoja särkevästä ja seksuaalisesta vapaudestaan nauttivasta kaupunkilaisnaisesta, taiteilijasta, ystävästä ja jatkosodan rintamalotasta.

Kirjailija Asko Sarkola kuvaa Vuosisadan naista paitsi sensitiiviseksi viettelijäksi, myös haavoitetuksi tyttäreksi. Sarkola kertoo Bandlerilla olleen niin monimutkainen suhde isänsä kanssa, että lopulta miltei kaikki tyttären tekemiset olivat tämän mielestä tavalla tai toisella väärin. Vaikeat välit härmistyivät lopulta katkeruudeksi, kun isä haavoitti Vivicaa viettelemällä tämän tyttöystävän. Bandlerin elämäntarinan perusteella on tärkeää nostaa hänet esiin seksuaalivähemmistöön kuuluvana, omana aikanaan modernina lottana.

Mielikuva siveitä maalaislottia sotarintamalla järjestelmällisesti turmelevasta paheellisesta kaupunkilaislotasta on kieltämättä kutkuttava. Näkymällä hekumointi on erityisen tyydyttävää, jos sen sijoittaa oman aikansa taantumukselliseen ilmapiiriin: 1940-luvulla homoseksuaalisuus oli Suomessa lain mukaan vielä rikos. Romantiikan pyörteisiin antautuneita olisi siis, lottapuvusta luopumisen lisäksi, odottanut mitä luultavimmin kaupan päälle vielä linnareissu.

Mikäli kirkon portailla tiettävästi tapahtunut heteronormatiivinen lihan himoon lankeaminen ei vielä värisytä tarpeeksi, iskevät Bandlerin elämä ja tarinat kyllä uutta kipinää jo moneen kertaan puhkikuultuihin sota- ja rakkaustarinoihin.

Vaikka sodan armottomuuden nähneen Bandlerin elämän eetokseksi muodostui lopulta rauhanaate, ei se ole estänyt häntä järisyttämästä monien maailmaa vielä kuolemansa jälkeenkin.  Ei siis liene tuuleen huudettua, että Vivica Bandler saattoi tehdä päätöksen lähteä rintamalle nimenomaan – samoin kuin Raili Kotilainen – vastustaakseen vallitsevia, erityisesti naisten seksuaalimoraalia tarkasti valvovia rakenteita.

Väinö Linna – aikaansa edellä kielessä ja naisen seksuaalisuudessa?

Linnan henkilökuvausta pidetään kautta linjan erittäin onnistuneena ainakin, mitä tulee hänen luomiinsa tehdastyöläisiin, rintamasotilaisiin ja vuokraviljelijöihin. Onkin paljon pohdittu, sanoittiko Linna tuotannossaan suomalaisen miehen sielun ytimen vai tuliko tämä lihaksi vasta kirjailijan kynästä, sellaiseksi, kuin hänet oli kirjoitettu. Siinä, missä Tuntemattoman sotilaan alkuperäisen käsikirjoituksen mukaisen Sotaromaanin (2000) rivimiehet puhuvat murretta tavalla, jonka kuvauksessa Linnaa voidaan nykyperspektiivistä nähtynä pitää edelläkävijänä, on naiskuva hänen tuotannossaan ollut ehkä jopa omaakin aikaansa jäljessä.

Mutta onko totuus sittenkään näin mustavalkoinen? Entä jos Raili Kotilaisen hahmo luotiin Tuntemattomaan sotilaaseen ennen kaikkea murtamaan lottiin ja naisten seksuaalisuuteen kohdistuneita tabuja?

Linnan tiedetään osanneen kirjoittaa suomalaisista sotilaista runebergiläisiä ihanteita rikkovia, lihaa ja verta olevia konekiväärimiehiä. Miksipä hän siis olisi tehnyt lotistakaan Vänrikki Stoolin tarinoiden mukaisia siveydensipuleita? Vivica Bandlerin kaltainen sivistynyt ja pelkäämätön nainen olisi yhtä luonteva esikuva rohkealle ja seksuaalisesti vapautuneelle lotta Kotilaiselle kuin urhoollinen ja esimiehiä reippaasti sinutteleva Viljam Pylkäs alikersantti Rokalle.

Koska lotilta edellytettiin siveellisyyttä palveluksessaan, on epäilemättä ehdottoman rohkea arvovalinta tehdä tarinan ainoasta nimen saaneesta lottahahmosta hame hampaissa seksin perässä rintamalle juokseva hepsankeikka. Ehkäpä hahmoon aikojen saatossa kohdistunut kritiikki kertookin kritisoijien itsensä muinaisista asenteista naisia ja heidän seksuaalisuuttaan kohtaan. Ihmisiähän ne lotat olivat, aivan siinä missä sotilaatkin, mutta vain toisten inhimilliset tarpeet tuodaan Tuntemattomassa esiin hyvällä ja toistuvasti, pitkin kerrontaa.

Vaikka teoksen kertoja ja velikullat ovat tökeröitä ja ylimielisiä Kotilaista ja muita lottia kohtaan, ei se tarkoita, että lukijoidenkin pitäisi olla. Mieshahmojen ja kertojan suhtautuminen Kotilaiseen kertoo enemmän heistä itsestään ja vallitsevan ajan asenteista kuin rintamalotista. Jos Rahikaisen kohdalla heilastelu ensin pyykkäreiden ja myöhemmin tientekoon linjojen taakse komennettujen naisten kanssa ei ole sortumista, niin miksi lotta Kotilaisen lasku tasossaan upseereista ja adjutanteista erääseen panssarintorjuntamieheenkin sitten on? Todellisuudessahan sortumisesta tuskin on tarpeen edes puhua, eihän seksissä ja siitä nauttimisessa ole kyse titteleistä, ammateista, eikä sota-ajan tehtävistä. Siinä kun nousee olennaiseksi aivan muut asiat.

Jos Linnan päämääränä tosiaan oli rikkoa naisten seksuaalisuuteen liittyviä tabuja, kulki hän tiellään oikeaan suuntaan. Kaiken kritiikin ja kauhistelun perusteella keskustelua kuitenkin tarvitaan vielä.

Loppukaneettina todettakoon, että valinta kirjoittaa siitä yhdestä ja ainoasta nimeä kantavasta lottahahmosta seksistä nauttiva miestennielijä, saattaa olla jälleen uusi merkki Väinö Linnan edelläkävijyydestä. Vaikka Tuntemattomassa sotilaassa Raili Kotilaiselle esitettyä motiivia lähteä rintamalle voidaan pitää monin perustein epäuskottavana, ei siihen silti tule suhtautua itsestään selvästi tekaistuna. Rintamalla jos jossain naisennälkäisiä miehiä riitti, joten ei lottatabuja rikkova Raili kovin syvälle metsään valinnassaan mennyt, vaikka muuten metsään useasti olisikin eksynyt miehen jos toisenkin kanssa…

… korsutarinoiden perusteella ainakin.

***

Taustalukemista/Lisälukemista kiinnostuneille:

Kivimäki, Ville 2013: Murtuneet mielet. Helsinki: WSOY.

Malmberg, Ilkka 2007: Tuntemattomat sotilaat. Jyväskylä: Gummerus.

Eija Mäkinen ja Ida Henriksson (toim.) 2018: Vivica Bandler – Vuosisadan nainen. Helsinki: Otava.

Näre, Sari 2006: Sota ja seksi. Helsinki: Tammi.

Linkki Svenska litteratursällskapet i Finland -kuvien lisenssiin