Ritva Saukonpää
Lemmen pauloissa
”Rakkaus on aina ja kaikkialla samanlaista. Se on hulluuden muodoista miellyttävin mikäli siihen ei liity mitään sivumakuja, jotka tekevät sen toisinaan hyvinkin katkeraksi.”
– Musta rakkaus
Mustan rakkaus (1948) kertoo orvoksi jääneen insinööriopiskelijan Pauli Haantien ja tehtaantyöläisen Marjatta Salmelan lyhyen loppukesään ajoittuvan rakkaustarinan 1940-luvun Tampereella, Amurin työläiskaupunginosassa ja Pyynikillä.
18-vuotiaan Marjatan äiti on kuollut vähän aikaa sitten, ja tytär asuu nyt yhdessä isänsä kanssa. Heillä on sopuisaa ja kodikasta. Oma äitini teititteli äitiään, joten mielestäni on viehättävää, että Marjattakin teitittelee isäänsä: ”Mihin te nyt menette? Siellähän sataa.” Pauli puolestaan on jo lapsena päätynyt kasvatiksi setänsä perheeseen, jossa kustannetaan pienellä säännöllisellä avustuksella pojan opiskelua “Tekussa” (Teknillinen opisto). Orpous ja köyhyys sekä ylpeä ja ennakkoluuloinen luonne aiheuttavat Paulissa sosiaalista häpeää ja huonoa itsetuntoa: “Jos olen jotakin tietä yrittänyt nostaa päätäni onneen, niin aina on nuija kumahtanut kalloon: Pysy siellä.”
Kuinka rakkaus alkaa
Rakkausasioissa kokematon Pauli on yllättävän sanavalmis ja fiksun oloinen aktiivinen osapuoli alkavassa romanssissa, joka syttyy hänen törmätessään sattumalta Marjattaan tämän kotiportilla. Tytön kauneus lumoaa hänet välittömästi. ”Kaikki pienikin tuntui Paulista häkellyttävän ihanalta. Korvan takana kiertyvä kihara, nenän viiva ja silmäluomien kaino liike.”
Pauli ajautuu sekavan tunnekuohun valtaan, jonka pyörteissä hän ymmärtää olevansa rakastunut Marjattaan. Mielessä väikkyy usein kuva jostakin muistiin jääneestä hymystä, sanasta, eleestä tai katseesta. Näiden peruspiirteiden lisäksi tyttöä määrittivät ”pitkät silmäripset, vihertävä valkuainen …”. Ensimmäisellä yhteisellä iltakävelyllä heinäkuisen Pyynikin maisemat hehkuivat ”taivaan sinisen kuvaimen sekä auringon kullan”, ja jo muutaman tapaamisen jälkeen he päättävät mennä naimisiin.
”Onnen ehto on ajattelemattomuus, eräänlainen sokeus”, todetaan tarinan kertojan suulla F. E. Sillanpään pienoisromaanissaan Hiltu ja Ragnar (1906), jonka tapahtumat sijoittuvat nekin Tampereelle ja Pyynikille.
Musta rakkaus on Väinö Linnan toinen romaani, mutta se ilmestyi ensimmäisen kerran jo vuonna 1948. Linna on itse ollut töissä tuossa samassa tehtaassa, jonka työläisten asuinkortteleihin romaanin tapahtumat sijoittuvat. Hänen uudelleen muokkaamansa versio ilmestyi 1957, ja siitä tehtiin myös ruotsinkielinen painos Mörk kärlek. Edvin Laine ohjasi tästä toisesta versiosta 1957 draamaelokuvan, jonka pääosissa näyttelivät Jussi Jurkka ja Eeva-Kaarina Volanen.
Toni Lahtisen ja Jukka Sihvosen artikkelissa ”Raskasta rakkautta koskenpartaalla” (2020) tarkastellaan teoksen näitä vaiheita. He toteavat, että juonessa noudatetaan rakkausromaaneille tyypillistä aihelmaa säätykierrosta ja yhteiskunnallisen aseman noususta rakkauden kautta. ’Päästä hyviin naimisiin’ on jäänne ei niin kaukaisesta menneisyydestä, ja se kuvaa naisen asemaa yhteiskunnassa, mutta myös miehen asemaa perheen oletettuna elättäjänä.
Tämä ”sattumalta syntynyt romanssi” Paulin ja Marjatan välillä, kuten tutkija Markku Soikkeli teoksessaan Lemmen leikkikehässä (1998) toteaa, alkaa kauniisti, mutta päättyy katastrofiin. Syynä Paulin sairaalloinen ”joko minä yksin tai ei minua ollenkaan, niin on asia” -othellomaiseksi kuvattu mustasukkaisuus, jonka vuoksi Marjatta alkaa tuntea raskasta syyllisyyttä edellistoukokuisen episodin takia. Tällöin tansseista saatille päässyt paikkakunnan tunnettu humuveikko Eskolan Unto oli vienyt häneltä neitsyyden.
Paulin ehdoton käytös paisuttaa Marjatan hairahduksen elämää suuremmaksi, mikä johtaa tytön hylkäämiseen. Marjatta kuolee vertauskuvalliseen keuhkokuumeeseen, suruun ja kaipuuseen – penisilliini tuli Suomessa käyttöön vasta 1950-luvun alussa. Epätoivoon ajautunut Pauli tulee vahingossa tappaneeksi Unton ja päätyy lopulta itsemurhaan. ”Elämän se maksoi, se minun tyhmyyteni.” Soikkelin mukaan Mustan rakkauden maailmassa ensirakkaus on onnettomuus, joka syntyy luokkarajan rikkomisesta. Pauli on rajatilassa sosiaalisten siteiden vähyyden vuoksi, eikä hän osaa edes rakkauden diskurssia, jolla osoittaa itselleen ja muille tunteittensa merkitys. Mörk kärlek -version kriitikko Sven Ulric Palme nimittää ilmiötä sosiaaliseksi rajatunteeksi ja kertoo sen johtuvan ylikorostuneesta herkkyydestä sosiaalisen arvoaseman todellisille, mutta erityisesti kuvitelluille merkeille.
Eikö toisaalta sosiaalisten siteiden löyhtymistä voida pitää myös nykyajan ilmiönä? Perinteinen kanssakäyminen korvataan monesti somettamisella, ja tämä trendi on ollut nähtävissä jo hyvän aikaa ennen koronapandemiaakin. Muitakin syitä sosiaalisten siteiden löyhtymiseen on löydettävissä, kuten pakolaisuus ja sitä seuraava juurettomuus – eräs aikamme melodioista. Voisiko juurettomuutta käyttää synonyymina rajatilalle, ajautumisena marginaaliin? Sen ääripäänä oravanpyörä ja tasapainoisimmillaan elämänkaruselli?
Rakkauden mahdottomuus
Anna Kortelainen kuvailee teoksessaan Rakkautta sattumalta (2006) muun muassa Edith Piafin laulua nimeltä La foule, jossa kerrotaan kesäisen katujuhlan tungoksesta. Tanssivan väkijoukon puristuksessa tilaisuuden laulajatar ajautuu sattumalta tuntemattoman miehen syliin. Silmäräpäyksessä nainen tajuaa kohdanneensa miehen, jota rakastaa loppuelämänsä. Nuo kaksi ehtivät tanssia hetken yhdessä, hymyilevät ja löytävät toisensa, kunnes ihmisvirta vie miehen mennessään. ”Rakkaus saattaa alkaa niin sattumanvaraisesta seikasta, että sattuman sykäys jää kauhistuttamaan rakastuneen mieltä: sekö vielä jonain päivänä riistää rakkauden samalla kohtalonomaisella tempaisulla kuin sen antoikin?”, Kortelainen kysyy.
Entäpä Heidi Liehun romaani Rakkaus Pariisissa (2000), jossa rakkauden kohde on varakas ja vauhdikas pariisilaismies Luc? ”Silkka ulkoinen viehättyminen satunnaisesti kohdattuun mieheen muutti elämäni sen perustoja myöten”, kuvailee nainen, romaanin toinen päähenkilö. Naisen koko rakastumisen tunne keskittyi miehen kasvoihin, ja ”silmien väri oli ainoa asia, jolla oli merkitystä”. Miehen kasvot olivat sokaisseet hänet, ja hän havaitsee miehen ympärillä säteilevän auran. Uskon, että auran voi otollisissa olosuhteissa tosiaan havaita – olen nähnyt sen itse.
Liehun romaani kuvaa, kuinka kaikki minkä nainen ennen ymmärsi olleen selin, oli nyt kääntynyt häneen päin: ”Montparnassen torilla, sateella, yön valoilla ja kellastuvilla puilla tuntui olevan kasvot, jotka katselivat minua hymyillen.” Rakkaustarinan lähtessä loppuaan alkoivat aurinko, kuu, talot ja joenpenkat kuitenkin kääntämään hänelle jälleen selkäänsä. Mustassa rakkaudessa esiintyy samanveroista maalauksellista kuvausta ympäristön osallistuvasta tarkkailusta tapahtumien kulkuun: ”Ja kesäilta yhtyi heidän onneensa hymyillen lempeästi ruskottavalta taivaanrannalta sekä hiljaa lepäävästä maisemasta.”
Mutta emmehän me aina jaksa säkenöidä. Kun Pariisin rakastavaiset myöhemmin sattumalta kohtaava kadulla, näyttää mies aivan tavalliselta eikä aura ei enää ympäröi häntä. Ehkä ilmiöllä on jotakin tekemistä karismankin kanssa, mene tiedä. Kauneus on katsojan silmässä.
”Niin elämä heittelee”, totesi näyttelijä Gregory Peck myöhemmin tyynesti erottuaan suomalaisesta vaimostaan Greta Kukkosesta. Elämänkokemus antaa perspektiiviä, mutta se on laiha lohtu sille, joka juuri parhaillaan velloo elämänsä myrskyn heiteltävänä. Rakkaus ja mustasukkaisuus ovat tukala yhdistelmä. Emmekö tuota tietäisi!
Sekä Mustassa rakkaudessa että muissa mainitsemissani teoksissa tulee esille ihmisen pyrkimys yrittää suitsia tunnetilojensa heittelyä tavalla tai toisella. Milloin se saa ilmiasunsa toimintana, milloin sisäisinä oivalluksina. Mustasukkaisuus se ajoi raiteiltaan suistuneen Paulinkin lopulta Eskolan Unton kotiovelle, ja hallitsematon tapahtumien ketju päättyi, niin kuin hyvin tiedetään, pikaistuksissa tehtyyn tappoon.
Kirjallisuutta
Kanto, Erkki ja Ilona 2001: Miten Hollywood valloitetaan? Suomalaisella sisulla menestystä tavoittelemassa – tositarinoita showmaailman mekasta. Hämeenlinna: Karisto.
Kortelainen, Anna 2006: Rakkautta sattumalta. Helsinki: Tammi.
Lahtinen, Toni & Sihvonen, Jukka 2020: ”Raskasta rakkautta kosken partaalla. Musta rakkaus romaanina ja elokuvana”. Teoksessa Väinö Linna – Tunnettu ja Tuntematon. Toim. Jyrki Nummi et al. Helsinki: WSOY.
Liehu, Heidi 2000: Rakkaus Pariisissa. Helsinki: Sphinx.
Linna, Väinö 1948 (2010): Musta rakkaus. Helsinki: WSOY.
Sillanpää, F. E. 1923 (1981): Hiltu ja Ragnar. Helsinki: Otava.
Soikkeli, Markku 1998: Lemmen leikkikehässä. Helsinki: SKS.