KIRJAILIJABLOGI: Ravistelevaa runoutta yhteiskunnan laitamilta

Aura Nurmi: Villieläimiä (Kolera Kollektiivi, 2016)

Debytanttirunoilija Aura Nurmi (s. 1988) avaa Villieläimiä-runokokoelmansa lyhyellä mottorunolla Sirkka Turkalta (s. 1939): ”Armoa ei ollut missään. / Hellyys sulkeutui kuin kukka. / Armo. / Sitä ei elämällä ollut yhtään antaa.” Lohduttomalta tuntuva mottoruno vihjaa lukijalle Nurmen runokokoelman sävystä. Turkan runo kieltää armon olemassaolon; kuvataan kovaa maailmaa, jossa hellyyttäkään ei ole.
Tulkitsee armon sitten kristillisestä näkökulmasta tai ei, Villieläimiä-kokoelman mottorunosta avautuva lohduttomuus on lukuohje koko kokoelmaan. Nurmen runoissa eletään suomalaisessa kaupunkiyhteisössä, jossa valo on pääosin kääntynyt pimeydeksi, vaikka kaatopaikallekin saattaa vielä suuntautua pieniä valonsäteitä. Runoissa eletään pahoinvoinnin keskellä. Siten lukija joutuu toistuvasti kysymään, minkä varassa ihminen kestää päivästä toiseen, jos armo ja sitä kautta avautuva sovitus puuttuvat. Miten rakentaa tulevaisuutensa lapsi, jonka elämä on huostaanottoja ja laiminlyöntejä täynnä?

Suomalaisessa yhteiskunnassa on 2010-luvulla puhuttu kriittisesti mahdollisuuksien tasa-arvosta. On keskusteltu siitä, onko kaikilla yhteiskunnassa lopulta yhdenvertaiset mahdollisuudet. Yhteiskuntatieteilijät ovat nostaneet viimeaikaisissa tutkimuksissaan esille suomalaisten syrjäytymisen syitä ja seurauksia sekä korostaneet yksinäisyyden ja syrjäytymisen olevan paitsi yksilön myös koko yhteiskunnan ongelma. Nurmen runokokoelmakin antaa fiktiiviset kasvot sille, minkälaista on olla syrjäytetty tai syrjäytynyt, syrjäytettyjen ja syrjäytyneiden hoitaja tai opettaja 2010-lukulaisessa kaupungissa.

Nurmen runojen näkökulma on moniääninen. Armottomuuden alla on kuitenkin lämmön pilkettä, humoristisillakin havainnoilla taitettua kauhua tai ahdistusta. Sillä ei tätä maailmaa muuten jaksaisi. Nurmen runous on puheenomaista ja kerronnallista. Vaikka runot ovat pääsääntöisesti säemuotoisia, niissä on runsaasti proosamaisia piirteitä. Jotkut teksteistä – kuten nimiruno ”Villieläimiä” – ovat itse asiassa tekstilajiltaan pikemminkin dialogivaltaista novellia kuin perinteistä proosarunoutta.
Valtaosassa runoja kerrotaan nuorista, joille elämä ei ole antanut käteen hyviä pelimerkkejä. On pikkuhuopalahtelainen iso-Janika, jonka nuoruudesta kaikkitietävän kertojan kaltainen runon subjekti tarinoi: kun eräänä päivänä koko Pikku Huopalahden yli kävi hirveä viima, silloin ”joku oli löytänyt iso-Janikan lehtiroskiksesta”. Runon minä kuvittelee Janikan menneen lukioon ja saaneen hienon elämän salkunhoitajana New Yorkissa, mutta kuvitelma osoittautuu vain valheuneksi vailla pohjaa. Janikan lisäksi runokokoelman eri runoissa toistuvat samat henkilöhahmot, kuten romanisisarukset Maria ja Sanna tai tietokoneista kiinnostunut Santtu. Samojen hahmojen esiintyminen rakentaa kokoelmaan jatkuvuutta ja kerronnallisuutta.

Yhteiskunnalliset dokumentitkin Nurmi ottaa muokkaamisen kohteeksi. Lastensuojeluilmoitus LsL 25 § on nostettu yhden runon pohjatekstiksi, jota lähdetään muokkaamaan. Myöhemmin kokoelmassa Nurmi nostaa esille koko Suomea hätkähdyttäneen Vilja Eerika Tarkin kuolemantapauksen ja viittaa syyttäjän lausuntoon kuolemasta. Joku lukija voisi sanoa, että tällaisen tositapauksen esille nostaminen on sopimatonta. Nurmi herättelee kuitenkin lukijaa pohdiskelemaan, ovatko tällaiset tarinat mahdollisia tässä yhteiskunnassa.

Runokokoelman pyrkimys on nähtävissä kahtalaisena: toisaalta Nurmi herättelee marginaaleista kuuntelemaan pienen ihmisen kertomusta syrjäytymisestä ja johdattelee näin lukijan huomaamaan yhteiskunnan epätasa-arvoisuutta. Toisaalta kuitenkin juuri Vilja Eerikan tapauksen esille nostamisella Nurmi pakottaa lukijan kysymään, ovatko kaikkien ihmisten tarinat mahdollisia tässä yhteiskunnassa. Uskotaanko käsittämättömän pahoinpitelyn uhriksi joutunutta lasta yhteiskunnassa, jossa toisten suurin murhe on geelikynnen murtuminen punttisalin vapaan painon alle?

Nurmen tarinallinen runokokoelma on yhteiskunnallinen puheenvuoro. Se jatkaa suomalaisen lyriikan modernismin sitä perinnettä, joka vahvistui 1950-luvulta lähtien Pentti Saarikosken kokoelmien myötä. Nurmen runoissa kerronnallisuus tosin korostuu vuosikymmenten takaista modernismiamme vahvemmin. Nurmi onkin vaikuttanut aktiivisesti lavarunoustapahtumia järjestävässä Helsinki Poetry Connectionissa, aiemmin puheenjohtajanakin. Monet Villieläinten runoista toimivat varmasti klubien lavoilla esitettyinä.

Aura Nurmi on yksi Pentinkulman päivien E80-esikoiskirjailijaseminaariin kutsutuista kirjailijoista. Hänen ja muiden seminaarilaisten teksteihin pääsee tutustumaan Pentinkulman päivien tapahtumissa heinä- ja elokuun taitteessa.

Outi Oja
Kirjoittaja on Väinö Linnan seuran hallituksen jäsen sekä suomen kielen ja kirjallisuuden yliopistonlehtori Tukholman yliopistossa.