KIRJAILIJABLOGI: Niina Revon Kompleksissa fiktio kohtaa todellisuuden

Niina Revon alkuvuodesta ilmestynyt romaani Kompleksi (Siltala) on tavoittanut lukijat ja saanut osakseen runsaasti mediahuomiota.  Niina on kirjailijana monipuolinen, ja hänen ammattikuvansa rakentuu useista määritteistä: kirjailija, nuortenkirjailija, elokuvakäsikirjoittaja, luovan kirjoittamisen yliopisto-opettaja, tohtoriopiskelija.

Pentinkulman päivien maisemassa Niina on tullut tutuksi E80-seminaarin ohjaajana. Hän on vuosikymmenen kuluessa ehtinyt ohjata lukuisia, jopa noin sataa uransa alussa olevaa kirjailijaa.

Uudessa romaanissaan Niina Repo on antanut päähenkilölle oman nimensä ja omat kasvonsa: ”Kultaisten kehysten keskellä seisoo vain yksi nainen, jolla on villi punainen tukka ja vinosti virnuileva suu, silmät kuin kylmät kipinät.” Juuri tällainen henkilö katsoo lukijaa silmiin teoksen takaliepeen valokuvassa. Teoksen päähenkilö Niina työskentelee yliopistolla yhteisössä, josta YT-neuvottelut tekevät raskaan ja epävarman. Myös hänen perhe-elämänsä on kokenut kolauksia, ja  sitä rasittaa aviomiehen uskottomuus. Perhe on hyvin tärkeä Niinalle ja myös hänen miehelleen. Voisi jopa puhua amerikkalaisen elokuvan pyhästä perheestä, jossa rakkautta ja lasten asemaa korostetaan – ainakin puheen tasolla.

Vaikka romaanissa on yksi minäkertoja Niina, näkökulma ei ole yhtenäinen. Näyttämöt vaihtuvat niin tiheästi, että lukijalla on vaikeuksia kaikin paikoin pysyä selvillä, kenen kanssa ja millä tasolla Niina dialogiaan käy: miehensä Tuomaksen, työtovereidensa, kuulustelija Björnin, entisen rakastettunsa, sivupersoonansa Tanjan, työpaikan postilaatikon, bloginsa vai yksinkertaisesti lukijan kanssa.

Juoni rakentuu rikosromaanin tavoin. Niina on vangittuna epäiltynä kadonneen miehensä Tuomaksen murhasta.  Dekkarimainen rakenne onnistuu koukuttamaan lukijan. Mitä seuraavaksi? Romaani etenee kuitenkin tyypillistä dekkarikerrontaa monitasoisemmin, ja tärkeämpää kuin Tuomaksen arvoituksen ratkaiseminen on Niinan elämän solmujen aukaiseminen. Elämän kiireisyys, ihmissuhteiden kompleksisuus ja varhaisessa keski-iässä olevan naisen joutuminen jaksamisen äärirajoille ovat kirjan keskeisiä teemoja.

Kirjailija Niina Repo tuo romaaniinsa useita oman elämänsä elementtejä: oman työpaikkansa kaltaisen työyhteisön, oman perheensä kaltaisen perheen, lapset harrastuksineen, rintasyövän, kodissa tapahtuneen vesivahingon. Kirjailija on myös haastatteluissaan tuonut esiin, että hän yhdistää teoksessaan oman elämänsä suuria käänteitä keksimänsä tarinan käänteisiin. Lukija ajautuu pohtimaan, puhutaanko päähenkilö Niinasta vai kirjailijasta. Tämä lienee tarkoituskin. Lukemiseen syntyy uusi ulottuvuus.

Kirjailijat ovat kuitenkin viime aikoina pohtineet, onko kirjallisesta julkisuudesta tullut liian kirjailijavetoista.  Näin tekee myös Niina Repo Pentinkulman päivien kirjailijablogissa 26.11.2015.  Kirjailija Tiina Raevaara (Kolumni HS 23.3.) toteaa: ”On selvää, että kaunokirjallisuus nousee julkisuuteen entistä kirjailijavetoisemmin. — Suomessa julkisuutta tuntuvat nyt saavan erityisesti kirjat, joiden aihe liittyy niiden kirjoittajiin. Toimittajan on helppo löytää tulokulma juttuunsa, kun kirjailijassa itsessään tiivistyy kirjan aihe.” Raevaara on ”ollut huomaavinaan”, että kirjailijoiden keskuudessa vallitseekin omaelämäkerrallisen kirjoittamisen trendi.

Niin ikään kirjailija JP Koskinen toteaa (Sirkushuveja, leipää ja kirjoja; helmikuu 18, 2016) kolumnissaan: ”Kirjallisuus ei ole enää kirjoja vaan kirjailijoita. Sillä onhan se vaan niin, että tarinat tarinoiden takana kiinnostavat lukijoita.” Jos henkilökohtaisia ongelmia ei ole, niitä kannattaa keksiä tai hankkia. Jokainen avioero tietää vähintään 2000 uutta myytyä kirjaa.

Entä mitä itse lukijana ajattelen fiktion sitomisesta reaalimaailman henkilöihin ja tapahtumiin? Viimeksi kuluneen vuoden aikana omia lukukokemuksiani on voimakkaasti sävyttänyt fiktion maailman yhdistäminen todellisiin henkilöihin.  Heidi Köngäksen romaanin päähenkilö Hertta Kuusinen, Karo Hämäläisen Paavo Nurmi ja Panu Rajalan I. K. Inha ovat eläneet mielessäni rinnan lihallisten hahmojensa kanssa. Asetelma on kiehtonut, kuvat ovat rikastuneet esiripun molemmin puolin. Myös Kompleksia luin kirjailijan hahmon kautta. Kannaltani on sama, mistä kirjailija ottaa aiheen, omasta elämästään, häntä kiinnostavan historiallisen henkilön elämästä tai jostain kaukaisesta elämänpiiristä. Tärkeintä on, että tuloksena on kiinnostava taideteos.

Anneli Niinimäki

Kirjoittaja on filosofian tohtori, koko ikänsä kirjojen maailmassa liikkunut äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja, Pentinkulman päivien veteraani ja eläkeläistutkija.